Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 30. toukokuuta 2017

Muutama sana motivaatiosta

Opiskelen tällä hetkellä Personallisuuspsykologiaa Jyväskylän avoimessa yliopistossa,ja luen siihen liittyvää motivaatiopsykologian suomenkielistä kirjaa "Mikä meitä liikuttaa",joka on mukana kesän tentissä yhdessä englanninkielisen Personallisuuspsykologian kirjan kanssa.

Minua on aina kiehtonut kaikenlainen psykologinen ajattelu ja toiminta,mikä saa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla ja millä tavalla ihminen on kokonaisuus niin monesta eri asiasta.
Erityisesti personallisuus ja motivaatio kiinnostaa kovasti,ja opiskelujakso on todella mielenkiintoinen.
Salmela-Aron ja Nurmen kirjassa käsitellään motivaatiopsykologiaa mielenkiintoisella tavalla,ja käsitellään kysymystä:
Mikä meitä liikuttaa?
Mikä saa meidät toimimaan tietyllä tavalla?Miksi etsimme tietynlaisia tilanteita?Kuinka paljon roolit ja niiden odotukset vaikuttavat toimintaan,ja kuinka paljon synnynnäiset taipumukset tai elinympäristö vaikuttavat valintoihin ja tekemisiiin.Mitkä ovat tavat joilla halut toteutetaan?

Kirja on herättänyt paljon lisäkysymyksiä liittyen juuri personallisuuteen ja motivaatiopsykologiaan,ja olen paljon miettinyt mikä saa ihmiset toimimaan tietyllä tavalla,esimerkiksi liikuntatottumuksiin liittyen.Ryhmäliikunnan ohjaajana minua kiehtoo tämä asia erityisen paljon.Mikä on se tekijä jolla tullaan uudestaan ja uudestaan liikuntatunneilla alkuvaiheen innostuksen jälkeenkin.Tämä minua kiinnostaa kovasti ohjaajana.

Itse urheilin paljon lapsuus- ja nuorisovuosina.Elämääni kuului yleisurheilu ja kilpajuoksun arki,haaveena juosta aikuisena Tukholman marathon (asuin 21-vuotiaaksi asti Ruotsissa).
Sitten lopetin urheilun kokonaan.Aikuisiällä yritin vuosia löytää takaisin urheilun ja liikunnan pariin,kokeilemalla erilaisia liikuntalajeja.Oli juoksua,karatea ja kävin jopa Rovaniemellä asti Liikunanohjaajan koulutuksen kokeissa vuonna -92.Siellä oli valitettavasti liian monta minulle haastavaa lajia kokeissa kuten uimahyppy,aitajuoksu ja rullahiihto.Muistan vieläkin että minua kuitenkin eniten jännitti ohjata ryhmälle vapaavalintaisen jumppatuokion,silloin ajattelin etten ainakaan voisi koskaan olla sillä tavalla ryhmän edessä ohjaamassa mitään...
Rovaniemelle en päässyt opiskelemaan ja jatkoin erilaisia opiskeluja hyvinvoinnin ja luovan työn merkeissä,ja jatkoin hoitotyötä.Aina lopahti mielenkiinto uusien lajikokeilujen kanssa,en koskaan löytänyt itselleni tarpeeksi mielenkiintoista lajia.Oli  jalkapalloa,joogaa,tai chi,krav maga,reggaeton, taekwondo,jazztanssi,moderni tanssi mutta mikään ei napannut alkuinnostusta kauempaa.Muistan step-aerobic tunneilla kuinka suunnittelin tulevan viikon ohjelmaa tai kauppalistaa,ja odotin että tunti vihdoin olisi ohi.Ei ollut mun juttu sekään.Sitten yritin tosissani löytää itselleni liikuntaan liittyvän motivaation kun ostin Elixian vuoden jäsenyyden ja oli vielä Personal trainer joka suunnitteli minulle hyvät ohjelmat,ja soitti myös perään.Ajattelin että tämä auttaa varmasti kun olen sitoutunut maksamaan vuoden ja minulla on oma personal trainer.Mutta ei.
Se ei auttanut lisäämään mun motivaatiota liikkua enemmän.Ajatustasolla tiesin ja kokemuksesta että liikunta on hyväksi.Auttaa kehoa ja mieltä voimaan paremmin.Mutta silti ei auttanut.

Sitten käytin googlea ja löysin yhdistelmälajin Nia.Siinä oli kaikkea mistä olin tavallaan kiinnostunut.Mutta meni puoli vuotta kun päätin mennä kokeilemaan.Ja siitä se lähti.Löysin takaisin liikunnan pariin,ja siitä tuli säännöllinen osa mun elämää.Vaikka alussa harmitti etten voinut keskittyä muuhun kuin itse tuntiin.Ja sehän oli se juttu.Arjesta lomaa.Olla läsnä hetkessä.Ihana musiikki.Ihanat liikket.Ja mikä olo jälkikäteen.Levännyt olo ja energiaa vaikka muille jakaa.Yhtäkkiä suunnittelin kaikki menot liikuntaharrastuksen mukaan,ja vaikka välillä tuli taukoja menin aina takaisin tunneille.Silloin oli myös Zumbaa kaikkialla ja minua sillä hetkellä ei kiinnostanut ollenkaan koko laji,kaikki zumbailivat ja minä kyllästyin pelkästä ihmisten puheesta koko Zumbaan.Silloin olisin nauranut jos joku olisi sanonut minulle,että se laji tulee kuulumaan mun elämään tosi vahvasti ja monipuolisesti,ja siitä tulee mun työ.Vasta myöhemmin heräsi myös kiinnostus aidosti myös Zumbaan ja mitä tarjottavaa sillä lajilla on mielelle ja keholle huikealla tavalla.

Nia-ohjaaja koulutus kesti viikon ja oli todella rankka,mutta antoisa monella eri tapaa,ja koulutuksen jälkeen aloitin pikkuhiljaa ohjaamaan lajia.Ja sitten Espanjassa liikuntamatkalla missä oli Nia-Zumba-Pilates-tunteja saarella missä ei ollut televisiota,eikä juuri mitään muutakaan paitsi kaunista merimaisemaa ja mahdollisuus kuulla mitä itselle kuuluu.Tajusin.Mitä todellakin haluan tehdä.Ohjata mielihyvää tuovia liikuntalajeja!samalla kun nauttii siitä mitä tekee,puhumattakaan siitä mitä tunni aikana tuntuu!

Espanjasta tultua aloin etsimään ja kyselemään myös Zumba-ohjaajakoulutusta.Päätin lähteä Ruotsiin koulutuksiin,ja suoritin sinä vuonna mahdollisimman monta koulutusta.Täynnä intoa ja motivaatiota.
Iso pallo lähti pyörimään sen jälkeen,töitä on ollut enemmän kuin ehtii tehdä.Mahtavia ryhmiä,inspiroivia jumppaajia ja tanssijoita jotka tulevat viikosta ja vuodesta toiseen tunneilla.Iloa,hymyä,kyyneleitä,naurua,halauksia,esiintymisiä,haasteita,onnistumisen iloa,tekemisen tunnetta,yhteenkuuluvuutta ja vaikka mitä yhdessä ryhmien kanssa.On sanomattakin selvää että ryhmät tuovat minulle motivaatiota jatkaa työtä,ja tehdä sitä mikä tuo itselle ja muille hyvää oloa.Keho ja mieli kiittää.

6 vuotta olen ohjannut ryhmäliikuntaa,ja kun löysin tuttavan ehdotuksen kautta myös ihanan kotimaisen lajin Mindful Body-ohjaajakoulutuksen olen ohjaajana saanut kokea niin valtavan monipuolisen työn,ja paras palkka on nähdä kun ihmiset liikkuu ilolla.Liikunta voi olla samalla tehokasta ja nautinnollista.Ylpeänä ohjaan näitä kolmea lajia,enkä voisi kuvitella muutakaan,ainakaan tällä hetkellä.Kaikkea kolmea lajia yhdistää se,että suorittaminen on jätetty pois.Hyvän olon tunne tunnin aikana ja sen jälkeen.Tehdään töitä oman kehon kanssa ja mieli kiittää.Ei ihme että motivaatiota löytyy olla lajien parissa joko ohjaajana tai ryhmässä mukana jumppaajana.Ja minä joka silloin Rovaniemellä kauhistelin ryhmäliikunnan ohjausta.Tosin vieläkin on hetkiä kun jännitän ohjaamista,mutta kaikki sellainen turha unohtuu kun astun ryhmien eteen ja saan ohjata hyvän mielen liikuntaa.

Ja lapsuuden haave toteutui kun juoksin pari vuotta sitten Marathonin.Ei Tukholmassa mutta Helsingissä.Kunnolla joka tuli ohjaustyöstä ja 9 treenikerran ja 20 vuoden tauko juoksuharrastuksesta.Motivoiva tekijä oli vahva halu,lapsuuden haave ja todistaa itselle oma sisukkuus ja vahva luonne.Periksi ei anneta.Juoksukokemus jäi tai taas siihen,eikä toistaiseksi oli löytynyt minkäänlaista motivaatiota tehdä juoksulenkkiä.Mutta hyvät kengät toimii motivaationa käydä koirien kanssa pitkiä lenkkejä tai tehdä ne päällä joskus henkisestä ja fyysisesti rankkaa turvapuhelinpäivystävän työtä hoitajana.

Mikä saa sinut liikkumaan?toimimaan tietyllä tavalla?mikä on tavoitteiden syy?

Joskus tuntuu hyvältä pohtia kunnolla oman elämän tavoitteita.Mikä on motivoinut eteenpäin ja miksi.
Tämä oli minun tarina.Mikä on sinun?

Liikunnan iloa ja hyvää mieltä liikunnasta terveisin Mia