Ajatuksen voima optimistin näkökulmasta

Olen ollut lapsesta asti optimisti.

Optimisti henkeen ja vereen,ja aikuisiällä siitä on tullut minulle elämäntyyli.
Joskus optimismi on aiheuttanut minulle surua ja tuskaa,mutta suurimmaksi
osaksi siitä on ollut uskomatonta hyötyä.Niin omassa henkilökohtaisessa elämässä
kuin työelämässä.Työssä hoitajana on myös optimismi näkynyt aika suuresti aina kun se on ollut mahdollista,ja erityisesti ryhmäliikunnan ohjaajan työssä olen onneksi voinut heittäytyä ryhmien kanssa aiheeseen oikein kunnolla hyvän mielen jumpilla!en usko että on sattumaa että lajit mitä ohjaan kaikki kolme tuottaa hyvää mieltä.Ne eivät ole ihan tavallisia jumppatunteja,niissä keskitytään hyvää oloon erityisesti!Harrastan psykologian opiskelua,ja erityisesti kiinnostuksen kohteena Positiivinen
Psykologia,joka sopii mainiosti optimistin elämäntyylille.Opiskelin Vaasan Ammattikorkeakoulun kautta 3 opintopisteen verran aihetta perinteisen psykologian lisäksi avoimessa yliopistossa,ja parhaillaan opiskelen Martin E.P Seligmanin,Positiivisen Psykologian puolestapuhujan,verkkokurssia Pennsylvanian yliopiston kautta joss erikoistutaan monesta eri näkökulmastatätä psykologian a se,ettäkeskittyminen on ihmisen hyvinvoinnissa,vaohvuuksissa ja voimavaroissa.
Tämä kurssi antaa myös hyviä työkaluja siihen,miten voi elää hyvää elämää
Olen vasta aluillaan kurssin kanssa mutta haluan jo nyt jakaa muutama oman hyvän elämän
kannalta tärkeä asia,jotka on kurssin aikana ja opiskelun aikana vahvistunut:

1.Kiitollisuuspäiväkirjaa olisi hyvä tehdä ja kirjata ylös kolme asiaa,pientä tai suurta,josta on
kiitollinen.Oma henkilökohtainen näkemys on,että pelkästään yhdenkin asian jos pystyy ajattelemaan
päivässä josta on kiitollinen,pieni tai suuri,voi olla merkittävä.

2.Ajatuksen voima on todella suuri.Samaa asiaa voi ajatella monesta eri näkökulmasta.
Se miten ajattelet asioista,vaikuttaa suuresti sun vointiin niin hyvässä kuin pahassa.Ikäviltä tapahtumilta ja asioilta ei voi välttyä,mutta se miten niihin suhtautuu ajatuksen voimalla,sillä on merkitystä.

3.Tee enemmän asioita mistä tulee hyvä olo!harrastus,yhdessäolo,liikunta,matkailu jne!Hyvänolon tunnetta kannattaa vaalia.Periaatteessa helppoa,mutta joskus arjen,kiiren ja stressin keskellä unohtuvat asiat joilla on myös merkitystä jokapäiväisessä elämässä.Ne pienet,hyvät hetket jossa syntyy Flow-tekemisen ilo!

4.Käy tutustumassa aivan mahtavaan kotisivuun jonka professori Marty Seligman yhdessä Pennsylvanian yliopiston kanssa on tuottanut,Authentic Happiness osoitteessa:
https://www.authentichappiness.sas.upenn.edu/home

Ei enempää tällä kertaa optimistin näkökulmia positiivisesta psykologiasta,mutta palaan vielä aiheeseen se on varma!

Uskon että pienillä asioilla hyvää tulee hiljaa terveisin optimisti Mia :)

Kommentit

Suositut tekstit